LVI-Pörssi

LVI-Pörssi on vuonna 1984 perustettu LVI-tuotteita valmistava ja kehittäjä Etelä-Pohjalainen perheyritys.  yli 30 vuoden ikään ehtinyt pörssi, on ehtinyt käymään läpi monia muutoksia.

Perimmäinen ajatus, yrityksen ydin ei ole kuitenkaan koskaan hämärtynyt. Haluamme kehittää LVI alan ammattilaisille uusia välineitä, joiden avulla teemme suomalaisesta rakentamisesta nerokkaampaa, tehokkaampaa ja ennen kaikkea turvallisempaa.

Olemme B2B kauppaa harjoittava tukkukauppa. Olemme kuitenkin ensisijaisesti kuunteleva, ymmärtävä, ja rehti yhteistyökumppani.

Onnistumme tavoitteissamme kuuntelemalla jatkuvasti alan ammattilaisia. Monet kehittämistämme uusista innovaatioista ja tuotteista on kehitetty asiakkaittemme kuunnellen.

Haluamme, että saatavillasi on sitä, mitä tarvitset työssäsi. Olemme riittävän rohkeita toteuttamaan sen.

23 tuotetta

Aseta laskevaan järjestykseen
per sivu

23 tuotetta

Aseta laskevaan järjestykseen
per sivu